Muutin taloon, jonka punainen maali on päässyt jo rapistumaan. Se ei häiritse minua, vaan oikeastaan ihailen sitä. Ihmiset täällä kiillottavat talot, pihat ja penkereet vimmalla katseiden kestäviksi. Se on ehkä heidän kokonainen elämänsä. "Tuolla asuu onnellinen perhe", joku sanoisi ajaessaan talon ohi. Ja tuolla se herttainen eläkeläispariskunta. Heillä on kylän hienoin kasvimaa. Sanotaan hei tai heilutetaan kättä naapurille. Lauantai-iltana perheenisä juo liian monta olutta kuunnellessaan Kauko Röyhkää, jotta turtuisi. Äiti on liian väsynyt nostamaan katsettaan älypuhelimestaan, mutta selailee kuitenkin risteilyllä tapaamansa miehen feisbuukkiprofiilia lasten vielä nahistellessa makuuhuoneessa.

Eläkeläispariskunta on katsellut tv-ohjelmia ja naukkaillut konjakkia pitkin päivää. Se saa heidät muistamaan kaikki ne asiat, joita he eivät koskaan puhuneet halki. Sitten käy niin, että vanha rouva huuto-oksentaa kauniisti trimmattuun ruusupuskaansa yön syleilyssä. Olen erottavinani sieltä sanat "Pää kiinni". Aamulla saapuvat lapsenlapset, ja pakkasesta sulatetaan korvapuusteja tärisevin käsin. Isäntä painuu pihamaalle lasten kiljuntaa karkuun. Nurmi on leikattava. 

Minä en välitä siitä, miltä piha näyttää. Ajetaan nurmi kun ajetaan. Maalataan talo, kun sen repsottava pinta alkaa häiritsemään. Ajattelen, että teen rosoisuuden ja rikkonaisuuden näkyväksi. Ehkä se pelastaa minut.

Sisällä talossamme on asiat hyvin. Mies maalasi kellertävät seinät valkeiksi. Täällä puhutaan asiat halki. Täälläkin riidellään, mutta aina vain asiasta. Tuvassa on lämmin. Eteisessä tuoksuu usein tuore leipä ja vastajauhettu kahvi. Olen nukkunut paremmin kuin koskaan elämässäni tässä hiljaisessa kylässä, tässä peltojen ympäröimässä talossa.

Mutta täällä on yksi huone tyhjillään. Täällä minä kirjoitan. Tässä huoneessa on yhä vaaleanpunaiset seinät, joita me emme maalanneet piiloon. Tänne me ostimme kauniin vierassängyn, jotta huoneella olisi nimi. Asioillakin on hyvä olla sellainen. Täällä suunnittelin joogaavani. Katselisin aukeaa peltoa ja kirjoittaisin kirjan. En tarvitsisi mitään lisää. Meillähän on asiat hyvin. Mutta tämä huone tuntuu tyhjältä yhä. Se on välittömästi makuuhuoneemme yhteydessä. Sen olemassaolo muistuttaa minua surusta, jota kannan. Kuolemasta, jota ei ole tapahtunut, mutta joka sellaiselta tuntuu. Rakastan tätä huonetta, se on toivo. Vihaan tätä huonetta, se on muistutus kykenemättömyydestäni täyttää primäärifunktioni. 

Enkä minä vihaa naapureitani. Tarina huuto-oksennuksesta on aivan totta, mutta enhän minä tiedä mitä talojen sisällä todella tapahtuu. Nämä mielikuvat ovat minun tapani purkaa mykkää kateutta. Heidän huoneensa on täytetty.